My Way, öljyväri akryylilevylle, 2016 ja Valloittavat, serigrafiikka paperille 2017

Tällä hetkellä mielenkiintoisinta omassa tekemisessäni on luontosuhteeni syventäminen. Olen mm. löytänyt uudelleen telttailun. Viime kesänä yövyin teltassa sen paikan vieressä, jossa olin juuri tehnyt ulkoilmamaalauksia. Teltassa maatessani tunsin olevani kuin ulkopuolinen näkymätön tarkkailija suurten puiden juurella. Kuuloni herkistyi, tunsin viileän ilman poskillani, hengitin syvään ja nautin. Miten paljon ääntä mahtuukaan yöhön! Tuuli yltyi, puiden lehdistöt huusivat, nauroivat ja pauhasivat, pienet kasvit visersivät ja rupattelivat. Minä kuuntelin ja koetin ymmärtää. En jaksanut pelätä mitään vaan nukahdin metsän sinfoniaan.

Ulkona työskennellessäni tutustuin myös lähemmin eläimiin. Kerran maalatessani hiljaa metsässä kuulin rapinaa etäältä. Rapina lähestyi ja ajattelin oravan kiipeilevän suurissa männyissä. Se ei ollut orava, vaan paljon sitä suurempi ja nopeampi. Se liikkui salamannopeasti puusta toiseen yhä minua lähemmäs. Sen kauniin ruskea kiiltävä turkki vilahteli oksien välistä. Se oli näätä ja satuin olemaan sen kulkureitillä. Seurasin sen lähestymistä ihaillen, mutta samalla vähän peloissani. Näätä ei vieläkään huomannut minua, vaan lähestyi ja lähestyi. Yhtäkkiä aivan lähellä näätä pysähtyi liikkumattomaksi ja tuijotti minua mustilla nappisilmillään. Silmänräpäyksessä se hyppäsi maahan ja katosi äänettömästi. Ikuisesti muistan sen tyynen harkitsevan katseen.