cargocollective.com/niinapietarinen
niina.pie(a)gmail.com


Pitkin kesää istuin bussissa ja laskeskelin pelloilla olevia peuroja. Välillä ajelin autoa ja teki mieli pysähtyä, mutten pysähtynyt, ja myöhemmin mietin, että olisinpa pysähtynyt. Toisinaan pysähdyttyäni en enää nähnyt sille syytä. Usein maisema oli hienompi autosta mäen päältä, kun pysähtyminen oli mahdotonta, kuin vähän matkaa alempaa bussipysäkiltä. Eikä siihen auttanut mikään. Se saattoi muutenkin olla vain harha, liikkeen ja valon luoma illuusio. Se säilyy mielessäni kuvan kaltaisena, muttei koskaan tule kuvaksi.


/


Throughout the summer I carelessly counted the deers on the fields while traveling on the bus. Now and then I drove a car and had the urge to stop, yet I did not. Later I wished I had stopped. Occasionally I did stop and saw no reason for it. The view was often better from uphill when pulling over was not possible, than from the bus stop down below. And there was no remedy for that. It could have been an illusion anyway. Caused by the light and the movement. It remains as a picture in my mind without ever actually becoming one.