Luonnostelua videon tulevaksi tapahtumapaikaksi, 2017, valokuva

Kun aloitin Taideakatemian, minulla oli selkeä halu oppia hyväksi maalariksi, ja maalari olen edelleen. Luulen tietynlaisen kolmiulotteisen ajattelun kuitenkin näkyneen aina maalausjäljessäni; ainakin minulla on aina ollut tarve johonkin suurempaan, suurempaan kokoon, ilmaisuun, veistokselliseen jälkeen.

Installaatiot alkoivat kiinnostaa minua toisella vuosikurssilla, mutta siitä meni vielä vuosi, ennen kuin ideat jalostuivat toteutusvaiheeseen asti. Lähdin kolmannen vuoden kevääksi vaihtoon Irlantiin, mistä tuli hyvin merkittävä käännekohta itselleni taiteellisesti. Irlannissa sain pienen vilahduksen siitä, minkälaista oma itsenäinen työskentelyni taiteilijana voisi olla. Taiteellisessa työskentelyssäni ajankohtaiseksi tulivat kysymykset siitä, miten määritellä maalaus (tai esimerkiksi piirustus) ja mitä nimitykset ylipäätään tarkoittavat. Aloin tehdä teoksia, jotka eivät ehkä yksiselitteisesti hahmottuisi maalaukseksi, veistokseksi tai piirustukseksi, vaan kyseenalaistavat taiteen kategorioiden rajoja, pudoten niiden väliin.

Minua kiinnostaa ihmisen tarve hakea kontrollia kaaokseen, asioiden luokittelu ja järjestäminen, ja hallitsemisen keinotekoisuus. Minua kiinnostaa miten ihmiset käyttäytyvät.

Miten ihminen luokittelee ja arvottaa ympäristöään? Mitä ”luonto” tarkoittaa ihmiselle? Perusajatus luonnosta tuntuu olevan, että luonto on jotakin, jota täytyy suojella. Ihminen on siis erillinen luonnosta. Ihminen on vastuussa luonnosta. Luonto on täydellinen, puhdas, neitseellinen, hyvä; ihminen paha. Ihminen on kasvanut suuremmaksi kuin luonto. Luonto on jotakin mitä ihailemme, mitä ”menemme kokemaan” karhunkierrokselle. Luonto ei ole kaupungissa.

Opinnäytetyönäyttelyni kertoo rauduskoivusta. Vai kertooko? Ehkä se kertoo enemmän ihmisen ajattelusta. Tällä hetkellä työstän pigmentinsiirtotekniikalla koivunlehtiä. Opinnäytetyönäyttelyyni tulee (muun muassa) iso koivunlehdistä muodostuva installaatio.

”Leikkaan vaan näitä tuhansia lehtiä. Ihmiset kyselevät montako vielä tarvitaan. En minä tiedä. Näitä tulee loputtomiin. Lehdistä tulee faktapohjainen sisältö. Tai se taipuu maisemaksi. Yksi lehti voi ilmentää mitä vaan kun niitä on monta. Olen hajottanut puun rakenteen. Olen tehnyt siitä unelman. Olen tehnyt siitä muiston. Minkälainen on tunne puusta? Miten nään puun maalarina? Halusin siihen enemmän värejä kuin oikeasti. Unelmani on mielenkiintoisempi kuin todellisuus. Halusin sen tunteen katsomisesta. Sen tunteen kesästä, kun katsoo kaukaisuuteen ja huomaa sen maiseman kaukana sinertymisen olevan totta.”