mikkopekkahyvarinen(a)gmail.com


Tähystys

Voimakas, lämmin tuulen puuska.
Vehreä kukkula,
jolle omakotitaloalueelta villiintynyt pihanurmi.
Kokoonnuimme tuolloin usein noille kukkuloille.
Meillä oli jo sen verran ikää, että ymmärsimme sen olevan äänivallina tuolle moottoritielle.
Mutta olimme niin köyhiä, että osasimme kuvitella sen Rivieran rantakukkuloiksi.
Se oli talvisin niin erilainen.

Nyt haaveilimme minne ihmiset matkasivat autot niin täyteen survottuna uimapatjoja, ettei vanhemmat nähneet ajaa sinne etelän rannalle joka oikeasti oli saavuttamattomissa.

Oli niin kesä, ettemme malttaneet olla kuvittelematta, miten tuon horisontin Fata Morganamainen väreily kertoi itseasiassa aivan juuri ja juuri näkymättömissä häämöttävästä trooppisesta laguunista.

Toisinaan patikoimme luvatta rannalle jonne kesti niin kauan, että unohduimme muihin leikkeihin. Toisinaan lohduttoman pienistä jaloistamme loppui tyystin voimat ja rannan tavoittamattomuus tuntui lopulliselta. En oikeastaan koskaan kuitenkaan ikävöinyt seikkailuiltani kotiin.

Äitini oli kyllä aina mielessäni enkä halunnut häntä liikaa huolestuttaa. Muiden jo kääntäessä kurssiaan jäin vielä tähystämään kaukaisen ostoskeskuksen pihassa tuolle rannalle.

Minun täytyi ratkaista miten jopa bensa-aseman värit olivat niin kauniin rantahiekkaiset eikä itse rantaa näkynyt lähimainkaan. Miten se saattoi olla aistittavissa. Kaikki muutkin aistivat sen aiemmin paljon kauempaa.


/


An intense, warm gust of wind.
A green hill,
where the grass has grown wildly from the neighborhood.
We used to gather around those hills.
We were old enough to realize
that they were just sound barriers to that highway.
But we were so poor that we were capable of imagining those hills as Rivieira’s beach hills. It was so different in the winter.

Now we dreamed about where people travelled to, their cars so packed with air mattresses that the parents couldn’t see forward while driving to that southern beach, which really was unreachable.

It was such a heat that we couldn’t help ourselves imagining how the Fata Morgana like heat haze actually told about a tropical lagoon that was lingering barely out of sight.

Every once in a while we hiked to the beach without permission. It took so long that we got distracted by other plays. And every now and then our poor tiny legs didn’t have the strength that it would take, and the beach felt definitely unreachable. Nevertheless I didn’t long home from my adventures.

My mother was always on my mind. I didn’t want to worry her too much. When the others changed their course, I stayed for a while on the look-out for that secret beach on the shopping center’s parking lot. I had to figure out how even the gas station’s colors where so pleasingly sand-like although the beach wasn’t anywhere nearby. How I was able to sense it. And the others were able to sense it from farther away before, too.