lehtinen.annika(at)gmail.com

Mielessäni kuvittelin tämän erilaiseksi. En arvannut, että levottomuus voisi kasvaa ja singota minut liikkumattomaan liikkuvaan tilaan. Näen peilin kautta puiden heiluvat oksat, mutten oikeasti ulos. Pieni palanen vain, harmaanvalkoinen ja mustaa.

Ehkä voisin uida meressä nyt keskellä talvea. Suostun menemään vain vapaaehtoisesti, sillä minulla on oma virta. Niin hidas, ettei työskentely suju nopeasti enkä siitä pitäisikään. Liika nopeus tekee minut levottomaksi ja vieraaksi. Tarvitaan aikaa tulla kypsäksi. Tarvitaan tilaa tulla varmaksi, vahvaksikin. Ja uteliaisuus, sen on saatava olla loputonta. Tämä on minulle jatkuvaa kasvamista. Niiden on oltava tarpeeksi suuria ja pelottavia – vastaantulijoiden ja haaveiden. Be yourself, kirjoitin ensimmäisenä vuonna. Tunnetaanko me jo? En koskaan voisi olla rohkeampi kuin silloin ja nyt.

/


to see in green again
i wait for the spring
in still waters
that run deep
hoping to meet
in increasing light
until there is no night-time
and i can tell you
how i am





– I work with words, photography, installation, sculpture and mixed media. I’m curious by nature and tend to trust my intuition about most things.