
AATOS SALKOSALO
Taiteen talo
ESITTELY
Olen Aatos Salkosalo, kotoisin Pirkanmaan luonnonrikkaiden talousmetsien keskeltä. Työskentelen pääosin liikkuvan kuvan ja kuvanveiston parissa. Kulutan pakonomaisesti uutismediaa ja ammennan aiheeni sodan, rauhan ja ihmisyyden teemojen ympäriltä. Tarkastelen kriittisesti militarismia ja sen mukana vakiintuneita ajattelutapoja väkivallan oikeutuksesta konfliktinratkaisun keinona. Menneisyydessä olen viettänyt aikaa kielitieteiden ja viestinnän opintojen parissa, joten sieltä on jäänyt mielenkiinto kielenkäyttöön ja sen mahdollisuuksiin ilmaisun ja vallankäytön rajamailla. Ajankohtaisuus, kielellisyys ja jokapäiväiset kodin materiaalit ovat taiteeni keskeisiä osia. Praktiikkaani kuuluu vahva suunnitelmallisuus, roskisten tonkiminen ja digitaalisten työkalujen liittäminen osaksi perinteisiä kuvanveiston menetelmiä. Arvostan tiedon avoimuutta ja eri alojen välistä yhteistyötä. Suuri osa teoksistani toteutuu avuliaiden ihmisten tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa sekä hylättyjen huonekalujen raadoista ja muista kierrätetyistä materiaaleista.
TAITEILIJASTA
Aatos Salkosalo s. 1994, Ruovesi